pala-normal.jpg

Anneli kanto on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen, miten omaiset jaksavat, kun läheinen katoaa dementian syövereihin?

"Pala palalta pois, Kertomuksia Alzheimerin taudista"(2013) on kirjoittajan omakohtainen tilitys äidin sairastuttua. Alussa kirjailija yrittää katsella maailmaa dementoituvan äitinsä silmin. Miltä tuntuu, kun ei enää tunne ihmisiä, joita kotiin tulee lupaa kysymättä. Miltä tuntuu, kun kaikki tuttavat ovat kadonneet, kun ei ymmärrä miksi pitäisi syödä lääkkeitä, miksi muuttaa pois kotoa?

Toinen osa kertoo lyhyesti useista tosipohjaisista Alzheimer-tapauksista.

Kirjan kolmas ja laajin osa sisältää oman äidin sairastumisen ja hoitamisen vaikeat ja katkerat vaiheet. Jokainen, joka on saman kokenut, tunnistaa: Näinhän se menee. Ei mitään uutta. Mutta ystävättäreni, jonka oma äiti on vanhentunut ilman ongelmia, oli syvästi järkyttynyt. Hän ei voinut mitenkään hyväksyä, että elämä voi mennä niin surulliseksi ja vaikeaksi loppuvuosina.

Itse oman äitini dementiaa 10 vuotta seuranneena, luin kuin omaa elämääni joitain vuosia sitten. Juuri noin! Tuttua olivat väsymys, epätoivo, viha ja katkeruus. Läheisen osa on raskas, omaishoitajan miltei kestämätön.

Kirja on hyvää luettavaa jokaiselle vanhusten kanssa kosketuksissa olevalle.