Luin jokin aika sitten Anita Korhosen edellisen kirjan tytärensä huumehelvetistä (Kirjeitä Tiinalle, erään äidin huumeraportti). Olin ihan varma, että Amsterdamiin kadonnut tytär oli kuollut ja kateissa ikiajoiksi. Mitä vielä. "Elossa jälleen" jatkaa tarinaa.

Tytär ottaa yllättäen yhteyttä, on vankilassa ja maastakarkoitus on edessä. Äiti ryhtyy jälleen sinnikkäästi puuhaamaan tyttärelle hoitoja ja mahdollista opiskelupaikkaa Lontoossa.

Tyttären huumekierre sen kun jatkuu. Lähetetyt rahat valuvat ties mihin. Oma aviomieskin Keijo Korhonen on vakavasti sairaana, mutta äiti vaan jaksaa.

Lopulta, 22 vuotta kestäneen huumekierteen jälkeen tytär pääsee irti ja alkaa liki nelikymppisenä opiskella yliopistossa Lontoossa. Äiti maksaa tekohampaat ja lukukausimaksuja. Naisten kohtaaminen 10 vuoden eron jälkeen on ikimuistoinen.

Kija on kirjoitettu lähinnä kohtalotovereille tueksi ja rohkaisuksi. Minulle aihe jää vieraaksi, mutta silti mielenkiintoiseksi ikkunaksi rankkaan elämään. Sydämestäni toivon, että tilanne jatkuisi yhtä hyvänä kuin kirjan lopussa.