Miten sattui lomaluettavaksi jälleen kirja äidin kuolemasta. Pekka Matilainen "Äitini asunnossa".

Kirja vertautuu automaattisesti Hannu Mäkelän "Äitiin", jonka kuuntelemisesta ei ole kauankaan.

Matilainen tyhjentää veljensä kanssa kuolleen äidin asuntoa. Kun kaikki lopulta näyttää olevan hoidettu, löytyy vielä viimeksi äidin patjan alta varasto päiväkirjoja koko äidin elämän ajalta. Poika vetäytyy kirja-aarteen kanssa mökille, alkaa lukea ja muistella ja kirjoittaa.

Kirja siteeraa pitkiäkin otteita äidin päiväkirjoista. Ei niissä ole mitään erikoista, mutta jäin miettimään haluaisinko itse, että kirjoittamaani päiväkirjaa lainattaisiin ja painettaisiin kuoltuani, kun en enää ole itse vastaamassa.

Kirja on mainio katsaus suurten ikäluokkien vanhempien elämään. Köyhästä, aivan tyhjästä alusta, vailla koulutusta oleva pariskunta rakentaa ahkeruudella komean talon, kesämökkikin hankitaan. Matkustellaan, opiskellaan kieliäkin, ollaan mukana ammattiyhdistystoiminnassa ja politiikassakin. Lapset koulutetaan. Elämä kulkee hyvin, ristiriidat ja ongelmat vaietaan.

Kauhealta tuntuvat pojan muistot, miten äiti saattoi sanoa: "Lapsista on pelkkää harmia. Ei olisi pitänyt hankkia ollenkaan." Kesäisin lapset lähetettiin milloin mihinkin maalle, pois jaloista. Saivat vanhemmat lomailla ja matkustella rauhassa.

Kun Mäkelä istui muistoineen äidin kuolinvuoteella, käy Matilainen läpi tavaroita ja kirjoitettua tekstiä. Se herkkyys ja rakkaus, joka heijastui Mäkelän kirjan sivuilta, jää Matilaiselta puuttumaan. Erilaisia kirjoja. Erilaisia äitejä. Kai erilaisia poikiakin.