1241495358_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Aina oppii uutta.

Kun olin lapsi, kiersivät mustalaiset vielä hevosineen ja rattaineen talosta taloon. Meille ei otettu edes saunalle yöpymään. Äiti ajoi vihaisesti pois.

Mielenkiinnolla tartuin Riikka Tannerin ja Tuula Lindin teokseen "Käheä-ääninen tyttö, Kaalengo tsai". Kirja kuvaa romanien, kaalojen elämää Suomessa 1900-luvulla. Tanner on kirjannut tarkasti historiallisiin dokumentteihin nojaten heimon historiaa ja väliluvuissa kuuluu Lindin henkilökohtainen ääni, hänen kertoessaan omaa tarinaansa.

Mustalaiset on Suomessa koettu ongelmaksi kai aina ja erikoisen pahaksi ongelma tuli sotien jälkeen, kun Karjalasta tuli evakkoina tuhansia romaneja etsimään uutta elämää ja kotipaikkaa. Heidän sijoittumisensa ei tahtonut onnistua lainkaan.

Kouluttamattomat, usein lukutaidottomat, vailla ammattia olevat, varattomat ihmiset koettivat alkeellisissa paperisäkkiteltoissaan selvitä päivästä toiseen. Ei ihme, että lapsia huostaanotettiin runsaasti.

Suomessa ihailtiin yleisesti Norjan mallia, jossa lapset erotettiin vanhemmistaan lastenkoteihin kasvatettaviksi ja aikuiset koottiin jonkinlaisiin työleireihin. Näin yritettiin päästä mustalaisongelmasta sopeuttamalla mustalaiset valtakulttuuriin.

Suomeen perustettu Mustalaislähetys oli ankaran ahdasmielinen kristillinen yhdistys, joka kasvatti mustalaislapsia lastenkodeissaan. Romanit nimittivät sitä pahimmillaan mustalaishävitykseksi. Lapset pyrittiin sopeuttamaan valkolaisten maailmaan, mutta aikuistuttuaan he joutuivat useimmiten palaamaan oman heimonsa pariin, josta he olivat vieraantuneet. Toisaalta, ei heistä valkolaisiakaan tullut. Entistä kodittomampia ja juurettomampia vain.

Erikoisen kauhealta kuulosti lastenkotien keskeinen kasvatusmetodi, lapset eivät saaneet kiintyä hoitajiinsa. Sen pelättiin estävän heidän itsenäistymisensä.

Kirja on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Lisäksi se kertoo laajalti mustalaisten historiasta Suomessa ja vielä yhden kaalonaisen elämänkaaren syntymävuodesta 1952 nykypäivään asti.