Viivi Luikin "Varjoteatteri" (2011) on saanut Virossa valtion kulttuuripalkinnon. Ei suotta. Kyllä sitä suomalainenkin lukee mielellään.

Viivi Luikin aviomies on virolainen diplomaatti, jonka mukana Viivi on kulkenut maailmalla ja yrittänyt mukautua Viron valtion suomaan pikkuruiseen budjettiin. Siinäkin ongelmia kerrakseen.

Kirjan varsinainen juoni on kuitenkin kaipuu Roomaan. 3-vuotias Viivi näkee tallatun Colosseumin kuvan lattialla Viron kyyditysten keskellä. Kuva jää hänen mieleensä. Matka kulkee läpi Helsingin ja Berliinin, poikkeaa New Yorkiin ja sitten liki 50 vuoden jälkeen päädytään lopulta Roomaan.

Kirja on ihastuttava ikkuna, josta näemme vilahdukselta paikkoja, aikoja ja ihmisiä matkan varrelta. Muistot heittävät harmaata harsoa tapahtumiin, pehmentävät  suruja ja katkeriakin kohtaloita.

Kirjan kieli on aivan erikoisen kaunista, jopa runollista,  ei koukeroista vaan ihastuttavan selkeää.

Minä tietysti pidin kirjasta erityispaljon siksi, että se herätti eloon kaikki ihanat muistot Roomasta.