Kun luin nuorten hyllystä tyrkyllä olleen brittiläisen Eva Ibbotsonin "Virta vie viidakkoon" muutama vuosi sitten, ihastuin. Ei ihme, että kirja oli palkittu. Tämä toinen "Kazanin tähti" oli minusta vieläkin parempi.

Kirjan päähenkilö on nuori tyttö, joka on löytynyt vastasyntyneenä  nyytistä pienen alppikirkon lattialta. Tyttö saa hyvän kodin ja kasvatuksen, mutta alituisesti hän unelmoi, että vielä kerran hänen oma, kaunis, tyylikäs ja rikas, ehkä jopa aatelinen äitinsä seisoisi ovella ja sanoisi: "Sinä olet minun rakas tyttäreni. Viimeinkin löysin sinut." Lopulta haave toteutuu, mutta muuttuuko elämä onnellisemmaksi?

Kirja on minusta aivan ihana. Sopivasti jännitystä, ystävyyttä,  rakkauttakin. Herkullisia kuvauksia ruuanlaitosta ja muustakin arkielämästä sata vuotta sitten Wienissä.

Jos haluan kevyttä luettavaa, luen aina mieluummin hyvän nuortenkirjan kuin kehnon aikuisten viihdekirjan. (Toki niissäkin löytyy aika hyviäkin.)

Joskus olen miettinyt, onko rakkauteni nuorten- ja lastenkirjoihin samaa sukua kuin rakkauteni naivistiseen taiteeseen.