Jenny Erpenbeck on minulle jälleen ihan uusi tuttavuus. Näkyy kyllä kirjoitelleen jo monenmoista nuoresta iästään huolimatta. "Kodin ikävä" (2011) näytti kiehtovalta. Takakansi mainosti talon ja sen asukkaiden historiaa.

Kirjailija on Itä-Saksalaista sukua ja kirjoittaa kyllä lähinnä maansa historiaa viimeiseltä sadalta vuodelta.  Keskiössä on talo ja sen ympäristö, asukkaat ja kulkijat vaihtuvat, talo ja puutarhuri pysyvät.

Kirjailija käyttää kai jonkinlaisena taiteellisena tehosteena kertausta. Samat asiat, samat lauseet ja kappaleet toistuvat yhä uudestaan ja uudestaan. Tehokasta. Silti minä en oikein pysynyt juonessa mukana. Tekstin tiiviyskö eksytti minut? Pysähtelin ja luin uudestaan, kuitenkin minulla pätki.

Teksti oli kaikenkaikkiaan kaunista luettavaa, mutta tämä kirja pitäisi ainakin minun lukea toiseen kertaan, ennen kuin se aukeaisi kunnolla, jos sittenkään. Nyt  jäin jotenkin kuiville.