Katolisen kirkon pappispiireistä on uutisiinkin asti kantautunut niin paljon tietoa ongelmista, että nappasin kirjastosta Eugenio Giovenardin  teoksen "Isä Belmiron rikos". Alkuperäinen kirja on vuodelta 2002 ja suomennos 2005.

Kirja kertoo mustasta mulattinuorukaisesta, joka tuntee vetoa kirkon helmaan. Menee luostariin ja päätyy lopulta papiksi Brasiliaan Vale Verden seurakuntaan, joka on varsinainen Jumalan hylkäämä loukko.

Isä Belmiro panee tuulemaan. Siivoaa kirkon ja pappilan roinasta ja saastasta, saa avukseen muutamia nuoria ja alkaa pitää messuja, joissa hänen kaunis lauluäänensä herättää huomiota. Hän myös maalaa upeita tauluja ja alkaa saavutaa suosiota laajemmaltikin. Hänessä on aitoa karismaa.

Isä Belmiro käy  ennakkoluulottomasti pitämässä messun Punaisten lyhtyjen korttelissa, vihkii avioliittoon homoparin ja alkaa käyttää kirkossaan rauhantervehdyksen sijasta suudelmaa, josta kehittyy oikea "Suukon seremonia". Ei ihme jos vanhoillisia pappeja kauhistaa.

Mutta vasta, kun isä Belmiro asettuu julkisesti asumaan miehen kanssa, eikä salaile homouttaan,  alkaa kirkon johto huolestua toden teolla. Isä Belmiro puolustautuu  väitteellä, että rakkaus on tärkeintä ja kirkon turhan moraalisäännöt joutavat romukoppaan. Suurin synti on tekopyhyys.

Kirjassa nousevat esille kaikki katolisen kirkon papiston pahimmat ongelmat; homous, salaiset suhteet naisiin ja pedofiilia. Ongelmista on vaiettu liian kauan. Maton alle piilottelu on tullut tiensä päähän.

Kirjailija tietää,  mistä puhuu. Hän on itse entinen brasilialainen pappi. Hän on luopio, joka jätti kirkon. Siitä kertoo aiempi teos "Kielletty mies".

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Eugenio Giovenardi on aviossa suomalaisen naisen kanssa. He tapasivat Pariisissa Euroopan hullussa keväässä 1968.

PS Kirjan luettuani kaivelin levyhyllystä vanhan (ostettu 1972) älppärin "Misa criola". Se on argentiinalainen, jonkinlainen uuden aallon kansanmessu. Kuuntelin nautinnolla ja kuvittelin sen Vale Verden seurakuntaan.