Kävin sitten pääsiäisen aikaan tutustumassa uusittuun Tamminiemeen. Olen käynyt siellä jo aiemminkin, kauan ennen tätä peruskorjausta. Aika samalta näytti minun silmiini.

Jo silloin ensimmäisellä kerralla, pian Kekkosen kuoleman jälkeen, minua hämmästytti talon vaatimattomuus ja nuhjuisuus. Ei mitään avaria tiloja, ei upeita kalustuksia, ei todellakaan sellaista glamouria, mitä valtion päämiehen kodilta ja edustustiloilta olisi odottanut. Toki muutama kristallikruunu ja antiikkisia tyylikalusteita, lahjatauluja ja veistoksia, mutta ankea väritys ja tavanomaisuus kaikkialla.  Suomi taisi Kekkosen aikaan olla vielä aika köyhä maa ja talous tiukoilla.

Mielenkiintoisin oli keittiö, joka nyt oli avattu turisteille. Järkyttävä 70-luvun keltainen, ahdas köökki. Ihan kuin minulla aikoinaan. Laatikoiden sisällä oli suorastaan säälittävän kuluneita puukapustoja ja läkkipeltisiä piparimuotteja.

Yläkerran yksityistilojen makuuhuoneiden karuus, kylpyhuone-WC:n ahtaus ja kehnosti istumiseen soveltuvat nahkasohvat eivät enää hämmästyttäneet. Mieltä ilahduttivat sentään suuret parvekkeet, joilta upea merinäköala.

Ihmetytti, miten maailmassa Sylvi-rouva on reumaattisine jalkoineen kyennyt kapuamaan yläkerran monet portaat.

Kahvio on kokonaan uusittu ja laajennettu ja valikoimissa oli Kekkosen kainuulaisen taustan makuisia tuotteita. Itse nautin puolukkarönttösen hienosti vaniljasoosilla. Salaati taisi olla nimeltään "Kekkosen eväs" ja sieltä pilkotti mm. muikon pyrstöjä.

Suosittelen käyntiä jokaiselle. Tamminiemi oli Kekkosen presidenttivuosina (25vuotta) melkoinen vallankeskittymä, jossa vierailivat jopa ulkomaiden päämiehet.