Tartuin Anneli Vainion "Kastanjavuorten kylään" (2011), koska olin lukenut edellisen "Kotini on linnani" (2007). Edellisessä Vainio kumppaneineen remontoi ja asuttaa Etelä-Ranskalaista linnan rötisköä ja tässä uudemmassa homma jatkuu.

Kirja kuvaa lähes loputonta työsarkaa monipuolisessa puutarhassa ja yhäti rapistuvasa linnassa. Annelilla on sentään apunaan aivan uskomattoman taitava ja uuras mies.

Kirjan kuvaukset puutarhanhoidosta, säilönnästä ja ruuanlaitosta tuovat elävinä mieleen "Punapukuisen naisen talon". Se kirja oli mielestäni tosin paljon kiehtovampi. Toki joitain reseptejä teki ihan mieli kokeilla.

Kirjaa hajottavat monet muistot matkoilta ja kodinvaihtokokemukset. Lisäksi vielä pitkiä litanioita tuntemattomien naapurien sinänsä traagisista kohtaloista.

Päällimmäisenä kirjasta nousee uskomaton into ja voima tehdä työtä. Korkeasti koulutetut eläkeläiset tuntuvat elävän silkalla työleirillä ja nauttivan siitä.

Minua ihastutti ajatus elämän tangosta; kaksi askelta eteen ja yksi taakse. Niinhän se elämä menee. Siihen täytyy vain sopeutua.