2068890.jpg

Hannu Mäkelän "Eetu, Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan" on ennenkaikkea kertomus vuosikymmeniä jatkuneesta ystävyydestä. Mäkelä toteaakin "Pitkä ystävyys alkaa olla yhtä harvinainen kuin pysyvä avioliitto; harvinaisempikin". Tokihan tällainen ystävyys on kirjan arvoinen.

Fedja-sedästähän kaikki alkoi. Itse en muista, milloin sain kirjan ensi kertaa käsiini, mutta Mäkelä muistaa. Hän oli työnsä puolesta Otavan edustajana Moskovan kirjamessuilla 1974 ja onnistui siellä saamaan käsiinsä ohuehkon lastenkirjan, jota alkoi jo illalla hotellihuoneessaan tavailla silloin vielä heikohkolla venäjällään. Mitä enemmän hän ymmärsi, sen paremmalta tuntui. Suomessa hän lykkäsi kirjan Martti Anhavalle, joka osasi venäjää huomattavasti sujuvammin. Niin löytyi samalla loistava kääntäjä tulevalle suomenkin lasten klassikolle.

Ongelmat alkavat, kun Mäkelä haluaisi tavata kirjan kirjoittajan. Aina löytyy esteitä. Kirjailijaa pidetään valtiolle vaarallisena. Lopulta, osittain sattumien kautta, tapaaminen onnistuu ja yhä kestävä ystävyys solmiutuu.

Seuraavaksi pitää Uspenski saada Suomeen. Siinä väsätäänkin kutsu toisensa jälkeen, ennen kuin lopulta onnistutaan. Suomi on tulevan maailmanmatkaajan ensimmäinen ulkomaa ja kulttuurisokki on ikimuistoinen.

Mäkelä on kaivanut esiin vanhat valokuvat ja kirjeet. (Jälleen kerran mietin, että vielä on ollut niputtain mustaa valkoisella, kirjeitä paperilla, muistoja paperilla.) Muistot rakentavat kuvaa omaleimaisesta kirjailijasta ja niistä suunnattomista vaikeuksista, joihin vapaasti ajatteleva kirjailija Neuvostoliitossa ajautui. Samalla kun seurataan ystävyyden kehittymistä, yhteisiä tapaamisia ja retkiä, setvitään laajemmalti koko neuvostoliittolaisen yhteiskunnan kehitystä ja historiaa.

Mäkelä analysoi myös Uspenskin tunnetuimmat kirjat. Ihastuttavaa lukea Fedja-sedästä ja krokotiili Genasta ystävineen, myös takuumiehet käsitellään. Kaikissa näissäkin kirjoissa on keskeisenä teemana ystävyys ja yhteisöllisyys. Sitä varmasti löytyy itärajan takaa paljon enemmän kuin meiltä.

Olen lukenut loputtomasti Uspenskin kirjoja sekä omille lapsilleni että oppilailleni. Olen nauttinut niistä suuresti. Lukaisin taa nuo kaksi, jotka omasta hyllystäni löytyvät. Yksi hauskimpia näkemiäni teatteriesityksiä on ollut Fedja-setä, kissa ja koira. En kyllä muista naurattiko lapsia yhtä paljon kuin meitä aikuisia.

Hienoa, että Mäkelä on kirjannut Eetu-ystävänsä elämää omalla runsaalla tyylillään. Itsekin lastenkirjailijana ja venäjää taitavana, hän on päässyt varsin lähelle kohdettaan.