Olen ollut lomilla. Jotain olen lukenutkin, mutta tietokonetta en ole nähnytkään vähään aikaan.

Mahtavin kirjallisuuteen liittyvä kokemus tänä kesänä on kuitenkin ollut Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivät. Olin kerrankin paikalla ja istuin kuin tatti kaksi päivää, välillä lattiallakin, mutta nauttien kaikesta kuulemastani. Tänä vuonna oli teemana Mika Waltari.

Minulle Waltarin "Sinuhe" oli nuoruudessa ensimmäinen "elämää suurempi kirja". Olen lukenut sen uudestaankin. Olen ylipäänsä aikoinaan lukenut kaiken, mitä Waltarilta löysin. Ehkä joskus ehdin ja jaksan lukea ne uudelleenkin.

Oli mahtavaa kuunnella tunnista toiseen maamme eturivin henkilöitä, poliitikkoja, kirjallisuuden tutkijoita, kirjailijoita, teatterintekijöitä ja olipa komissaario Palmut kuvannut Kassilakin kertomassa elokuvanteosta Waltarin teksteihin. En ehtinyt syömään, enkä juomaan, enkä vessaan, mutta ei se haitannut. Hengen ravintoa tuli sulateltavaksi sitäkin enemmän.

Koska rakastan historiallisia romaaneja, oli erittäin mielenkiintoista kuulla kaksikin keskustelua aiheesta fakta ja fiktio. Mm. Kaari Utrio ja Kirsti Manninen kertoivat kirjojensa synnystä ja taustoista. Sääli, että ohjelmassa mainittu Sirpa Kähkönen oli estynyt. Olihan siellä tietysti Panu Rajalakin, jolta ilmestyy syksyllä uusi Waltari-elämäkerta.

Aivan erikoinen ilo oli kuulla Seela Sellan ja Veikko Honkasen lausuvan kansan toiverunoja. Runot oli rajattu itseensä Waltariin tai hänen aikalaisiinsa, tulenkantajiin.

Olen ihan täpinöissäni vieläkin. Kunhan tästä rauhoitun, palaan lukemiini kirjoihin, joita niitäkin toki on.