Aikanaan katselimme tyttären kanssa televisiosta  Raija Orasen "Ruusun aikaa". Tytär oli samanikäinen kuin perheen Roope-tytär ja puhuva Nero-koira oli ihan ihana.

Kun kirja sattui käsiisi kirpparilta muutamalla eurolla, kuvittelin uudistavani nuo mukavat menneet hetket. Toisin kävi. Kirja oli kertakaikkisen yksioikoinen ja tylsä. TV:ssä jokseenkin hauskoilta kuulostaneet vuoropuhelut olivat latteita. Juonet naivin yksinkertaisia. 

Sitkeästi luin kirjan loppuun. Sääli. Jäin miettimään, josko tarina enää televisiossakaan tekisi minkäänlaista vaikutusta. Ehkä aika oli kulkenut tämän tarinan ohi.