Olen kuunnellut Katja Ketun palkittua ja kiitettyä "Kätilöä" kuuntelukirjana. Ainakin näin kuunnellessa on minulle ollut ongelma pysyä mukana, kuka ja koska on missäkin. Tosin se alussa yleensä mainitaan, mutta kun aika, paikka ja kertoja vaihtuvat yhtenään ja ajassa mennään välillä taakse ja välillä eteen päin tai kerrataan samaa aikaa toisen kuvaamana, minä sekoilin varsinkin alussa tosi pahasti. Vähitellen alkoi juoni sentään aueta. Juoni on sitä paitsi aika mutkikas ja täynnä salaisuuksia ja yllätyksiä.

Kun kirjan kieltä on kehuttu reheväksi ja rikkaaksi, osasin vähän varautua. Kyllä se kielen runsaus jälleen kerran keskittyi sukupuolielinten nimityksiin ja niihin liittyvään termistöön. Huorallekin oli lueteltu ainakin 15 synonyymiä ihan vaan peräkkäin ja niin oli häntäheikillekin.

Minun oli hieman vaikea ymmärtää, miksi hyvä tuoksu piti kuvata "enkelin kusen hajuiseksi" tai miksi aidan raon piti olla vitun mallinen.

Kirja on rakkausromaani Lapin sodasta. Suomalaistyttö rakastuu järjettömästi saksalaiseen SS-mieheen ja mitä siitä sitten seuraa. Eipä juuri mitään hyvää vaan kauheuksia kauheuksien päälle. Kuvaukset vankileiriltä ovat miltei sietämätöntä kuultavaa. Sokea rakkaus ajaa nuorta kätilöä piinasta toiseen.

Kirjailija on paneutunut aiheeseen ilmeisen huolella. Sota kauhuineen, kätilön työ niissä oloissa, vanhat rohdot ja lappilaisten elämä ja tavat tuntuivat hyvin aidoilta.

Jos kuuntelisin/lukisin kirjan uudestaan, selviäisi ovela juonikin paremmin. Mutta, minä en jaksa tuota kielenkäyttöä toista kertaa ja surua ja tuskaa oli ihan liiaksi minun sietokyvylleni. Teksti oli minulle liian voimakasta.