1250441379_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jos minulta kysytään, missä olin, kun Kennedy ammuttiin tai Diana kuoli, en muista. Mutta jos joku kysyisi, missä olin kun Tyrvään Pyhän Olavin kirkko paloi, niin sen muistaisin. Sinä syyskuisena sunnuntaiaamuna 12 vuotta sitten, olin ripustamassa pyykkiä alakerran saunalla, kun tyttäreni kauhusta huutaen ja itkien syösyi alas rappusia: "Tyrvään kirkko palaa!"

Olimme asuneet aikoinaan liki kahdeksan vuotta paikkakunnalla. Kaunis vanha kirkko oli meille tuttu ja läheinen, varsinkin kun hyvä ystäväperheemme asui aivan kirkon juurella. Omasta ikkunastaan oli perhe kauhulla katsellut kirkon roihua syksyn tummaa aamutaivasta vasten.

Innolla olen seurannut kirkon jälleenrakennusta ja heti piti rientää katsomaan uusia kirkkomaalauksia.

Kirkonmäellä oli autoja varmasti enemmän kuin koskaan. Väkeä oli ympäri Suomen linja-autolasteittain. Monia tuttuja kasvojakin näin, mutta ihmeen hyvin pystyi kuitenkin siinä ruuhkassa katselemaan myös maalauksia ja kuuntelemaan oppaiden selitystä. Jaossa oli myös ilmaiseksi aivan erinomaisia lehtisiä, joiden avulla aukesi teosten symboliikka.

Ystäväni istui penkissä ja itki. Liikuttuneena minäkin ihailin ja ihmettelin sisältä kokonaan uusitun ja modernein maalauksin koristetun kirkon upeaa tunnelmaa. Parempi kuin koskaan ennen, parempi kuin uutena. Oli yhteinen mielipiteemme.

Itse pidin erityisesti Osmo Rauhalan selkeistä, tiukan tyylitellyistä, jugendia muistuttavista kasvi- ja eläinaiheista. Näennäisesti yksinkertaisten kuvien loputon symboliikka oli aivan riemastuttavaa. Maalaukset olivat kuin piilokuvia, jotka aukenivat kohta kohdalta. Ehkä voimakkaimmin jäi silmiini alttarin yläpuolen kuva-aihe keveästi lentelevistä pääskysistä. Niissä kiteytyi muuallakin näkyvä keveys, ilo ja toivo.

Rauhalan vastapainona sitten Kuutti Lavosen voimakkaat maalaukselliset kasvokuvat ristintiestä ja evankelistoista.

On jotenkin aivan uskomattoman upeaa, että vielä löytyi uskoa ja toivoa ja talkoohenkeä kohottaa vanha kirkko tuhkasta ja raunioista uuteen kukoistukseen.

Pitää toki mennä vielä uudelleen kameran ja ajan kanssa, kunhan kirkko vähän tyhjenee. Suosittelen kaikille samaa.