Olin elämäni ensimmäistä kertaa dekkaripäivillä Kouvolassa. Seuranani oli kulttuuritoimittajaystäväni, joka ihan työkseen seuraa ja kirjoittaa kirjallisuudesta, joten päivien anti moninkertaistui keskusteluissa.

Kaksi esitelmää saivat minut ajattelemaan. Maalaistohtori Kiminkinen oli minulle, televisiottomalle, ihka uusi tuttavuus. Muille kaiketi tuttu, koska tupa oli täynnä kuin ahdettuna, väkeä seisoi seinustoilla ja ovisuissa. Hyvissä asemissa, miltei eturivillä, kelpasi tuijotella. Mieshän oli kuin entisten torien helppoheikki. Puhetta tuli aivan keskeytymättä ja maanläheisiä vitsejä vilisi. En kiellä, etteikö puhujalla olisi ollut ihan hyvää sanotavaakin, mutta se tahtoi kyllä hukkua loputtomaan puhetulvaan, itsekehuun ja turhaan jutusteluun. Minulle riitti hyvin tämä kertakuuntelu tältä mieheltä.

Toinen puhuja, jota oikein odotin, oli Jaana Venkula. Häpeäkseni en ole lukenut häneltäkään mitään, mutta kerran kuuntelin aivan mainion radiohaastattelun, jossa Venkula puhui työn, etenkin käsillä tehtävän työn, suuresta arvosta ihmiselle. Mahdollisesti haastattelussa oli kyse kirjasta "Tekemisen taito".  Kuulijoita oli tuskin kolmannesta Kiminkisen ihailijoista, sääli. En toki kaikessa voinut samaistua Venkulankaan ajatuksiin, mutta kuuntelin kyllä ilolla tätä pontevaa julistajaa.

Kumpikin edellämainituista liittyi kyllä aika löyhästi päivien teemaan, mutta mitäpä siitä. Jos ensi kesän aihe liittyy läheisesti uuden dekkarinovellikilpailun aiheeseen, Murhattu mieli, voi olla, että osallistumme jälleen.