Arne Nevanlinnan "Marie"(2008) oli sellainen lukukokemus, että epäilemättä noukin mukaani "Hjalmarin" (2010). Kirjoissa on jotain yhteistä. Yksinäinen ihminen, joka elää paljolti muistoissaan tai kuvitelmissaan.

Kun Marie oli varakkaan kulttuurisuvun kasvatti, vanha rouva, Hjalmar on keski-ikäinen, vaille tutkintoa ja työpaikkaa jäänyt työläisäidin poika, sotaorpo. Hän on siis sivuraiteella joka suuntaan. Lapsuuden ja kouluvuosien ystävä Börje edustaa aivan toista maailmaa ja hänellä menee hyvin. Eipä ihme, että luuseri Hjalmar kadehtii ja katkeroituu. Jopa tyttöystävänsä hän menettää Börjelle.

Mielikuvitus rakentaa haavelinnan toisensa jälkeen ja ihmeitäkin tapahtuu.

Kirja ajoittaa itseään mainitsemalla Vanhan valtauksen, Estonian uppoamisen, WTC-tornien tuhon.

Pidän Nevanlinnan tavasta kirjoittaa. Tästä kirjasta löytyi harvinaisen onnistunutta tragikomiikkaa minun makuuni.