Ateneum, Carl Larsson: Hyvän elämän jäljillä.

Kävin hiihtolomalla nautiskelemassa tästä näyttelystä. Useimmat piirroskuvat olivat toki tuttuja, mutta  öljyvärityöt olivat minulle  uutta ja korttina tutun joulukuvan koko oli aivan valtaisa. Kyllä Larsson on osannut öljyilläkin maalata ja ensimmäiset vesivärityöt olivat aivan uskomattoman taidokkaita. Uutta oli myös, että Larsson on maalannut jättisuuria seinämaalauksia julkisiin tiloihin.

Oli hienoa, että myös taiteilijavaimon osuus oli esillä. Mukana oli Karinin itse suunnittelemia ja valmistamia käsitöitä.

Näyttelyssä oli todella kiitettävästi otettu huomioon lapsivieraat. Vaunuilla sai kärrytellä yleisön joukossa ja leikki-ikäisille oli omia tehtäviä palkintoineen sekä askartelupaikkoja.

Näyttelyä on arvosteltu siitä, että kuvat ovat valheellisia. Taiteilija itse oli taipuvainen masennukseen ja perhe-elämä ei suinkaan voinut olla noin kiiltokuvamaista.

Entä sitten? Minusta on upea selviytymisstrategia, jos helposti masentuva yksilö pyrkii rakentamaan ympärilleen turvallisen ja kauniin ympäristön ja ehkä näkemään sen kuviensa kautta vieläkin idyllisempänä. Suosittelen samaa muillekin!

Nämä kuvat antavat iloa katsojille. Itse ainakin tulen hyvälle mielelle katsellessani kodin harmoniaa ja lasten iloa. Näinhän me valokuvatkin lavastamme mielellämme; iloisia lapsia, juhlahetkiä. Niitä on hauska ikuistaa.

Olen käynyt Carl Larssonin kotimuseossa Taalainmaalla. Vaikka kodin kuvista tunnistikin, on totta, että talo ilman asukkaitaan vaikutti  jotenkin haalistuneelta ja yllättävän pieneltä. Näyttelyyn rakennettu näköiskoti oli aika hauska idea.