Luettuani Margaret Atwoodin "Herran tarhurit" sain vinkin kirjaan "Oryx ja Crake" (2003). Kirja oli paksu ja ahdistava, mutta ihan pakko lukea loppuun asti. Tämä kirja olisi pitänytkin lukea ensin, vaikka kirjat eivät olekaan suoranaista jatkoa toisilleen.

Kun Herran tarhureissa suuri tuho oli  tapahtunut jo jokin aika sitten, niin tässä kirjassa kaikki oli juuri tuoreeltaan tuhoutunut. Päähenkilö uskoo olevansa ainoa pelastunut ihminen ja hänen elämänsä on peräti epätoivoista.

Kirja keskittyy päähenkilön muistoihin aina lapsuudesta nykyhetkeen. Miten ja miksi kaikki tapahtui? Kyseessä on valtava biotekninen kehitys, joka lopulta karkaa käsistä ilmeiseti tahallaan.

Kirja on ahdistavan synkkä. Toivoa ei oikeastaan ole. Herran tarhureissa miellytti hieman lohdullisempi tulevaisuudenkuva.