Käväisin sunnuntain tietämissä bussilla Helsingissä ja luin aikani kuluksi uutuushyllystä nappaamani Sarah Winmanin "Kani nimeltä jumala" (2012). Kirja olikin vallan mainiota matkalukemista.

Kirjailija kuvaa lapsuutta(an?)  1960-70-luvun Englannissa.

Tekstissä on jotain taianomaista. Hassuja ja outoja ihmisiä riittää, niitä suorastaan ilmestyy kuin tyhjästä ja katoaa miltei yhtä helposti. Vain pikkusisarenn suhde isoon veljeen kantaa tiiviinä läpi kirjan.

En tiedä oliko välttämätöntä ottaa mukaan homous ja kaksoistornien tuho. Tuntuu, että niitä on käsitelty jo ihan liian kanssa. Oleellinen osa juonta ne kuitenkin olivat.

Mielenkiitoinen ja vauhdikas kuvaus kasvamisesta aikuisuuteen kipeidenkin kokemusten kautta.