Olen suurella nautinnolla lukenut Enni Mustosen "Järjen ja tunteen tarinoita". Ihan ilosta vinkaisin, kun sain juuri joulun alla kirjastosta uusimman "Parittomat" ja heti piti käydä lukemaan, en malttanut pyhiksi säästää.

Hiukan tyrmistyin, kun huomasin kirjan kertovan 2000-luvusta. Kun edellinen, "Sidotut" loppui hyvin jännittäviin hetkiin kansalaisodan loputtua, olikin nyt hypätty 90 vuotta eteenpäin. Kaikki edellisten kirjojen henkilöt olivat kuolleet. Tunsin oikein haikeutta. Heidän lapsensakin olivat jo haudoissaan. Kirjan päähenkilöt edustivat kolmatta sukupolvea Anna Sofian ja Hilma Marian jälkeen. Ainoa side entiseen oli ikivanha Hilman sisaren tytär, joka syntyi edellisen kirjan loppusivuilla.

Vielä enemmän tyrmistyin, mitä pitemmälle kirjaa luin. Makeaa ja kepeää maalaisromantiikkaa. Oli vaikeaa käsittää, miten kirja millään tavalla jatkoi sarjaa. Vai oliko historian havina edellisissä osissa hämännyt minua? En tiedä. Luin kirjan loppuun sisulla, en halulla.

Ikävä juttu, mutta tämä kirja oli minulle paha pettymys.