Kun Mäkisen Karista nyt tulee arkkipiispa, oli ihan pakko kaivaa kirjahyllystä esiin pari kirjaa. Ensimmäinen on pieni Kirjapajan kustantama runokokoelma "Hämärässä kypsyy aamu" vuodelta 1985 ja toinen, paksumpi vuodelta 1989. Se on Karin väitöskirja  "Unelma jälkikristillisestä kulttuurista ja uskonnosta, Tulenkantajien oppositio kansankirkkollista arvomaailmaa vastaan 1924 - 1930." Kumpikin teos on henkilökohtaisella omistuskirjoituksella varustettu. Olimmehan silloin perheystäviä ja lapsemme leikkivät päivittäin yhdessä.

Nämä kirjat ovat nuoren miehen kirjoittamia, silloisen opiskelijan, mutta kyllä niistä mielestäni löytyy jo nykyisen piispan ote asioihin.

Runokokoelma ei ole mitenkään leimallisesti uskonnollinen. Siinä on käytetty jonkin verran raamatullisia sanakäänteitä ja vertauskuvia, mutta oikeastaan vain yksi runo kertoo kirjoittajan suhteesta kirkkoon:

"Rakkaani, kirkkoni, unelmani, --- sinusta riipun napanuorani varassa ja imen vertasi, lämpöäsi, kyyneleitäsi maailman pimeässä kohdussa.----"

 Runot ovat mietteliäitä, hitaan surumielisiä.

"Laskeva hämärä on ainoa valo."

Oikeastaan kirjasta luulisi paljon vanhemman ihmisen kirjoittamaksi.

Väitöskirjassaan Mäkinen paneutuu todella perusteellisesti tulenkantajien käsitykseen kirkosta ja uskonnosta. Kirja avaa monitahoisen näkymän sotien välisen ajan kirjallisuuteen ja kulttuuriin sekä 1900-luvun ihmisten henkiseen maisemaan, jossa kristinusko ja kirkko ovat voimakkaassa muutostilassa.                                                                                              

Tulevalla arkkipiispallamme on selvästi monipuolista kirjallista lahjakkuutta ja sekä uskonnollisen että filosofisen aatemaailman tuntemusta jo näiden nuoruuden teosten perusteella.