Ensimmäinen oikea runokirja, jota luin, oli Aila Meriluodon "Lasimaalaus". Isoveli oli sen joskus aikojen alussa saanut kummitädiltä lahjaksi ja lukemisen puutteessa sekin kelpasi pienelle tytölle. Muistan kovin ihmetelleeni  hurjasti takovia "Trolliuksen vasaroita". Kun sitten oppikoulussa piti jokaisen valita ja lukea jokin runo, niin eikös minun valintani ollut pateettinen "Kaks' kymmentä suvea sulta sain".

Myöhemmin olen yleensä vältellyt runoutta ja Meriluodoltakin lukenut vain proosaa. "Peter, Peter", "Vaarallista kokea", "Mekko meni taululle" ja Lauri Viidasta kirjoitettu Legenda jo eläessään.  Näistä kirjoista se Meriluodon elämäkerta jo aika pitkälle rakentuukin. Mutta mielenkiintoista oli lukea Panu Rajalan näkemys ja kokemus: "Lasinkirkas, hullunrohkea". Tokihan Rajala osaa kirjoittaa ja tutkia.

Kirja jätti minut vähän sekaviin tunnelmiin. Minusta tuntui, että Rajala oli kirjoittanut Meriluodosta hyvin itsensänäköisen kirjan, jos nyt niin voi toisen ihmisen elämäkerrasta sanoa.

Tästä kirjasta on käyty pientä polemiikkia. Lukekaa ja miettikää, mitä itse ajattelette.