Kirjallisuuden professori Matti Larjavaaran "Ketunmorsian" (2010) ei olisi houkuttanut minua pätkääkään, ellei ystävätär olisi toivonut minun lukevan sitä. Kilttinä tyttönä luin.

Kirja kertoo kirjallisuuden professorista, joka rakastuu oppilaaseensa. Ikäero on melkoinen, sillä miekkosella on jo yksi entinen ja yksi nykyinen perhe olemassa. Mies esittelee uudelle mielitietylleen oudon ehdotuksen yhteisen kirjan tiimoilta ja tyttö suostuu mukaan. Siitä se sitten lähtee. Käydään kirjallisia keskusteluja ja rakkauskin roihahtaa.

"Ketunmorsian" viittaa ilmeisesti Aino Kallaksen "Sudenmorsiameen", sillä kirjan nuori opiskelija tutkii Aino Kallaksen kirjallisuuden eroottista puolta. Pitkät, puhekieliset kirjallisuuskeskustelut eivät jaksaneet kauheasti sytyttää. ainakaan minua.

Kirjaa mainostetaan hirmuisen hauskaksi ja lukijatkin kertovat nauraneensa maha kippurassa. Minulla on varmaan jotain vikaa huumorintajussa, mutta minua ei naurattanut kertaakaan. Ihan sama oli muuten Hotakaisen "Juoksuhaudan tien" kanssa. Piti  olla hauska, mutta minua ei naurattanut tippaakaan. Taidan olla tosikko. Minusta molemmat kirjat olivat aika surullisia kirjoja.

Lukekaa ja miettikää.