En olisi varmaan tähän kirjaan tarttunut ilman kirjailijan traagista kuolemaa. Reko Lundanin "ilman suuria suruja" on painettu jo 2002, mutta sattui silmiini palautettujen kirjojen vaunusta.

Kirja tuo monella tavalla mieleen aika äsken lukemani J.P.Pulkkisen "Kaikki onnelliset perheet". Kyseessä on avioerotarina. Isä, äiti, kaksi lasta, tyttö ja poika. Tällä kertaa lähtee vaimo nuoruutensa ja vapautensa perään ja huonostihan siinä käy.

Jouduin jälleen tuontuostakin miettimään, mikä on kirjan nimen merkitys? Jos riitaisa avioero, alkoholismi, vakavat sairaudet, jatkuva rahapula, epäonniset ihmissuhteet, eivät ole suuria suruja, mikä sitten on? Ihan loppumetreillä sekin sentään selviää.

Kirja kattaa aikaa pitemmälti. Lapset aikuistuvat, vanhukset kuolevat. Elämä kuluu niin kuin se kuluu vaikeuksista huolimatta. Kirjailija kuvaa hienovireisen tarkasti ja taitavasti 70- ja 80-lukua.

Kirja on ilmestymisvuonnaan ollut Finlandia-palkintoehdokkaana. Mielestäni ei suotta.

Olen aiemmin nähnyt Lundanin näytelmän "Tarpeettomia ihmisiä" sekä lukenut kirjan "Viikkoja, kuukausia".

 Lundan oli taitava kirjoittaja, jolla oli paljon sanottavaa. Hän kirjoitti tavallisesta, usein ahdistavastakin arjesta, mutta jossain näkyy aina toivonpilkahdus. Ihmiset jaksavat elää.