Luin aiemmin keväällä Jenny Erpenbeckin "Kodin Ikävän". Pienoisromaani jätti hieman sekavan tunteen. "Vanhan lapsen tarina" (2011) on hänen esikoisteoksensa.

Tarina alkaa kiinnostavasti. Kadulta löytyy nuori tyttö ämpäri kädessään. Hän osaa kertoa itsestään vain ikänsä, 14 vuotta, ei muuta. Hänet sijoitetaan lastenkotiin, johon hän pikkuhiljaa sopeutuu hiljaisena, neännäisen tyhmänä ja alistuneena.

Koko ohuen kirjan ajan odottaa vihjeitä, mitä on tapahtunut. Vihjeitä ei tule.

Vasta kirjan viimeisillä riveillä osa arvotuksesta aukeaa. Suurin osa jää mysteeriksi.