2052055.jpg

En oikeastaan yleensä lue novelleja. Pidän enemmän pitkistä tarinoista. Vähintään 300 sivua on jo aika mukava tarinan mitta. Nyt kuitenkin lukupiirissämme olivat aiheena Gogolin novellit, joten kilttinä tyttönä vain lukemaan.

Epäilen etten ole lukenut Gogolilta muuta kuin joskus nuorena "Kuolleet sielut", josta pidin silloinkin paljon, vaikken varmasti kaikkea venäläiseen byrokratiaan liittyvää ironiaa ymmärtänytkään. "Nenä" oli oikea herkkupala. "Päällystakki" vähän rankempi. Molemmat mainioita kurkistusikkunoita Gogolin tuotantoon ja venäläiseen yhteiskuntaan. Jos ei jaksa lukea mitään paksumpaa, niin oivallinen tapa tutustua venäläisiin klassikoihin ovat ainakin Gogolin novellit!

Halusin myös vähän vilkaista mikä uusi nobelisti on miehiään. Kirjastosta löytyi vain yksi teos hyllystä. J.M.G. Le Clezion nuoruuden novelleja "Kuume" (1967). Aika epäluuloisena tartuin kirjaan, mutta mitä vielä. Hienoja novelleja. Niin hienoja, etten oikein osaa sanoa niistä mitään. Enhän minä ole mikään kirjallisuuden tuntija tai kriitikko. Aika surullisia ne olivat miltei järkiään. Itse luen mielelläni jotain iloisempaa.

Oli hauska huomata, kun luen parhaillaan kirjaa Eduard Uspenskista, että häneen juuri Gogolin huumori oli jo lapsena tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ja se kyllä näkyy hänen tuotannossaan.