Hyvä ystäväni on diakonissa ja Aurora Karamzin on syntynyt nykyisessä kotikaupungissani, niin että jo näistä syistä kiinnosti Elisabet Ahon "Sisar" (2011).

Kaikki se, mitä kerrottiin diakonialaitoksen historiasta, oli mielenkiintoista lukea. Mutta, kun kertomus laajeni ainakin yhtä paljon kansalaissodan tapahtumiin, joista muutenkin on jo paljon kirjoitettu, en oikein jaksanut innostua.

Toisaalta, diakoniaa todella tarvittiin sodan ankeina aikoina. Näin saadaan kuvaukseen uusi näkökulma.

Kirjassa on lisäksi kerrottu tarkkaan Helsingin käsivälitteisen puhelinkeskuksen toimintaa ja kehitystä. Mielenkiintoista sekin, mutta ehkä liikaa näihin samoihin kansiin.

Luin kirjan joka tapauksessa mielihyvällä. Sujuvaa kerrontaa, mielenkiintoisia aiheita, joskin aineksia olisi riittänyt useampaankin julkaisuun.