Kyllä. Taas kerran Ruth Rendell vei mukaansa. Kahden vuoden takainen "Kerro, kerro kuvastin" vangitsi niin voimakkaasti, että liki 500 sivua oli ihan pakko lukea muutamana sateisena iltapuhteena, vaikka siivousta ja muutakin tähdellistä olisi ollut odottamassa.

Kirjan ihmiset ovat aika omituisia, mutta sellaisiahan ihmiset toisaalta aika usein ovat. Varsin sujuvasti kuvataan ihmisten kehitystä omaksi omituiseksi itsekseen ja mitä siitä sitten seuraakaan.

Yksi kirjan päähenkilöistä on vailla rakkautta ja huomiota kasvanut nuorimies ja hirviöhän hänestä kehkeytyykin.  Ei kirja kuitenkaan mässäile kauhuilla.

Mainio psykologinen trilleri jälleen kerran Rendellin kynästä.

PS  Olen kai tulossa vanhaksi, kun useimmat kirjojen kiihkeät seksikohtaukset eivät enää hetkauta, pikemminkin päin vastoin. Rendelliltä löytyikin sitten oikein herkullinen kuvaus tuoreen avioliiton seksielämästä: "Ihan mukiinmeneeväähän se oli. Ei sattunut. Ei tullut kylmä, eikä alkanut oksettaa. Sellaistahan sitä oli tapana tehdä, kun kerran oltiin naimisissa. Sama juttu se oli kuin imuroiminen tai kaupassa käyminen tai ruuanlaitto tai takaoven lukitseminen yöksi."