1971478.jpg

Luin viime yönä loppuun varsin erikoisen kirjan. Erikoinen jo sikäli, että kirjastossa Augusten Burroughsin "Juoksee saksien kanssa" löytyi kirjallisuustieteen hyllyköstä. Muistelma se on niin kuin kannessakin lukee. Nuoren miehen kehistyskertomus lapsuudesta aikuisuuteen, todellisuuteen pohjaava muistelma elämästä ja kasvamisesta täydellisen kaaoksen keskellä.

Pojan oma riitaisa perhe hajoaa. Professori-isä ryyppää ja nukkuu, hysteerinen äiti kirjoittaa kymmenien sivujen mittaisia tunnustuksellisia runoja, joita kukaan ei julkaise. Lopulta poika sijoitetaan äidin omituisen psykiatrin vielä omituisempaan perheeseen asumaan. Elämä kaatuilee kriisistä toiseen. Vähäisimmätkin rauhan hetket ovat täynnä outoa sekasortoa. Kirjaa lukee kuin painajaisunta, jossa todellisuus ei tunnu liikuttavan ketään.

"Juoksee saksien kanssa" on kirjalle loistava nimi. Kaikki teoksen henkilöt tuntuvat elävän elämäänsä vastoin  tavallisen elämän sääntöjä ja normeja.

Teksti olisi raskasta luettavaa ilman hienoa ironiaa ja ovelaa sarkasmia. Huumori keventää ja kirkastaa kauheintakin todellisuutta. Kieli on kauttaaltaan älyllisen terävää ja herkulliset kielikuvat maustavat tekstiä mainiosti.

Tekstissä on muutamia aika räväköitä homoeroottisen rakkauden kuvauksia. Eipä ole minulla aivan sellaisiakaan tullut ennen vastaan.

Minut kirja kyllä vetäisi mukaansa. Herätti ajatuksia ja kysymyksiä. Voisi olla aika mielenkiintoinen teos luettavaksi kirjallisuuspiireissä tai -kerhoissa.