1853548.jpg

Ajattelin joskus kirjoittaa kirjan "Lasiset seinät". Ehkä vielä joskus kirjoitankin sen. Joka tapauksessa, kun kirjaston palautusvaunussa oli Sesse Koiviston "Säröjä lasitalossa" (painettu 2000), oli se pakko lukea. Lasiseinäinen talohan on pappila ja se aihe vielä kiinnostaa.

Minulla on mielikuva, että Sesse Koivisto on viettänyt lapsuutensa kesiä isovanhempiensa pappilassa eteläisellä Pohjanmaalla ja sieltä nousee muutamien kirjojen miljöö.

"Säröjä lasitalossa" kuvaa talvisodan alkavaa vuotta. Päähenkilö, vielä nuorehko ruustinna, kärsii rovasti aviomiehensä ahtaudesta ja ankaruudesta. Rovasti edustaa hyvin ahdasmielistä herännäisyyttä ja pappilan lasisten seinien läpi ei saa näkyä mitään sopimatonta seurakuntalaisille.

En tiedä. Ehkä vielä 1939 herännäisyys todella oli noin synkeää. Nykyisinhän herännäisyys edustaa suomalaisista herätysliikkeistä kaikkein avarinta ja vapaamielisintä suuntausta.

Kirjan juoni etenee dramaattisin harppauksin. Vuoropuhelut kuulostavat kovin teennäisiltä ja kankeilta. Ei kirja minusta ole kovinkaan kummoinen. Luin sen pappilatunnelman vuoksi. Eräät elämäni onnellisimmista, mutta myös raskaimmista, vuosista olen asunut vanhassa pappilassa.

Piti hakea omasta hyllystäni sinne jostain eksynyt Sesse Koiviston varhaisempi kirja: "Kätkössä rastaanmuna" vuodelta 1988 ja lukea se samantien uudelleen.

Miten samanlaiset ja erilaiset kirjat. Molemmissa on tapahtumapaikkana eteläpohjalainen pappila. Molemmissa on täsmälleen sama tapahtuma-aika. Vain kirjan henkilöt ja tunnelma ovat erilaiset.

Varhaisemmassa kirjassa on päähenkilönä 8-vuotis Retu-tyttö, jälkimmäisessä katkeroitunut ruustinna. Molemmissa sota alkaa ja kalleimmat kaatuvat, mutta jotenkin lapsensilmin nähty kertomus on valoisampi.

Aiemmin muistan Sesse Koivistolta lukeneeni hänen riipaisevan erokirjansa "Kevät tuli toukokuussa". Luin sen kauan ennen omaa eroani ja olin hyvin vaikuttunut. Eroni jälkeen en ole halunnut enää lukea kenenkään muun eronneen kokemuksista. En tiedä miksi?