1527125.jpg

Ystävän luona Helsingissä vappulomalla ehdin lukea hänen uutuuspinoistaan kaksi herkkupalaa. Toinen oli jo kovin odottamani Merete Mazzarellan "Illalla pelataan Afrikantähteä, Isovanhemmista ja lapsenlapsista"

Kun ilma oli ylettömän kaunis, kävelin ensin Meilahden taidemuseoon, jossa on vielä tämän kuun upea näyttely "Maaginen maisema". Näyttely on koottu venäläisten taiteilijoiden kultakauden töistä ja on ihan ohittamaton. Sitten jatkoin kirja kassissa Tamminiemen saunan terassille ja istuin lukemaan.

Olen pitänyt kaikista Mazzarellan kirjoista. Tämä aihe tuli lisäksi niin kovin lähelle. Itkin vuolaasti tuon tuostakin. Kirja ei ole ollenkaan sentimentaalinen, mutta kyllähän Mazzarella tunteista kirjoittaa. Hän uskaltaa myös kirjoittaa negatiivisista tunteista. Millainen on hankala anoppi. Miten ikävää on, kun ei pidä miniästään. Miten kiusallinen on kilpailuasenne isän ja äidinpuoleisten isovanhempien välillä.

Lastenlapset ovat "elämän jälkiruoka". Miten surullista, kun ne asuvat kaukana, eivätkä puhu isoäidin omaa kieltäkään. Kuitenkin Mazzarella kokee tärkeänä kasvattaa amerikkalaisille lapsenlapsilleen juuria myös Suomeen.

Eilen muuten juuri kuuntelin radiosta Vappu Taipaleen eläkehaastattelua ja myös hän puhui lastenlasten juurien tärkeydestä. "Tässä sängyssä on isä nukkunut".

Mazzarella kirja sopii hyvin myös lukijalle, jolla ei ole omia lapsenlapsia. Olemmehan itsekukin myös lapsia ja lastenlapsia, vaikka emme ehkä edes olisi nähneet isovanhempiamme. Hän kirjoittaa laajemmalti myös koko suvusta ja perheestä, ihmistenvälisistä suhteista.

Luin kirjan samantien. Yhden jäätelön hain välillä kahviosta. Aurinko kuivasi ehtimiseen kyyneleitäni. En edes ymmärrä, miksi minua niin itketti. Kai omien lastenlasteni läheisyys. Olin juuri saanut ilon nauttia vappulounasta heidän seurassaan.