Esko-Pekka Tiitisen "Anjan lähes erinomainen elämä" (2011) on sikäli sukua Hotakaisen "Ihmisen osalle", että tässäkin kirjassa vanheneva nainen purkaa elämäänsä, tällä kertaa kaseteille.

Kielenä on itäsuomalainen murre, jota ei ollut perin paha lukea, vaikka en murrekirjoista yleensä pidäkään.

Musta huumori kukkii kirjan sivuilla. Välillä piti oikein pysähtyä ja miettiä, missä oikein mentiinkään. Ja aika lailla metikköön lopulta mentiin.

Pienviljelystilan ankea elämä nousee elävänä lukijan mieleen, mutta loppu yllätti ainakin minut.

Pieni kirja, mutta vaati ainakin minulta keskittymistä, enkä tiedä mahdoinko siltikään pysyä kunnolla mukana kaikissa kielen ja juonen käänteissä.