Yrsa Stenius: "Koiria, rakkautta ja surua" (2008).

Heti ensilehdeltä selviää, millaisesta kirjasta on kysymys. "Koirathan eivät petä meitä. Ne eivät mahda mitään sille, että kuolevat. Kun menetys johtuu petoksesta, siitä että rakastettu on vain ottanut ja lähtenyt, suru on monin verroin raskaampi ja vaikeampi kantaa kuin kuolemantapauksen aiheuttama suru. Kuolleethan elävät ihmisen muistoissa, mutta petos myrkyttää muistonkin."

Kirja kertoo koirista, mutta vähintään yhtä painavasti se kertoo kirjailijan muusta elämästä, iloista ja suruista, joissa koirat ovat omalta osaltaan olleet mukana ja auttaneet selviämään.

Kirjailijan toinen selviytymiskeino on tietenkin kirjoittaminen. Hän kuvaa hyvin, miten kirjoittaminen tuo elämään mielihyvää, päämäärän ja tarkoituksen. Kirjoittaminen kutoo ajatusten ja ilmausten verkon, joka pitää koossa eräänlaista ymmärrystä - miten ja miksi elämä muodostuu sellaiseksi kuin se on.

Stenius kuvaa hienosti ajan kulua, elämän tilitystä vanhenemisen mukana, aikaa, jolloin "kesä kääntyy". Sillä nimellä Merete Mazzarella kirjoitti kirjankin, joka sekin oli oikein hyvä.

Stenius miettii valintojaan. Hän suree sitä, että antoi abortoida molemmat lapsensa ja jäi sitten ilman omaa lasta, yksin. Hän katuu kovuuttaan äitiään kohtaan, jota hän kuitenkin niin paljon rakasti.

Mutta, on hyödytöntä sureksia elämäänsä. On iloittava nykyhetkestä katumatta menneitä ja toivomatta liikoja tulevalta.

Jos haluat lukea koirista, etenkin mäyräkoirista, lue tämä kirja. Jos haluat lukea ihmisenä elämisestä ja vanhenemisesta, lue tämä kirja vielä suuremmalla syyllä.