1527373.jpg

Toisella kymmenellä olin, kun isoveli tökkäsi käteeni kirjastosta tuomansa uutuuskirjan, arveli, että minuakin kiinnostaisi. Kirjan kannessa neljä lasta ja iso koira olivat ahtautuneet veneeseen. "Viisikko aarresaarella" oli kirjan nimi ja kirjoittaja joku tuntematon Enid Blyton.

Se kirja oli jotain ihan uutta ja toisenlaista. Se kertoi selvästi "oikeista lapsista", joille tapahtui jotain jännittävää. Kirja avasi myös ovia erilaiseen maahan ja kulttuuriin. Kirja ei tuntunut sadulta, se tuntui jännittävältä tosikertomukselta. Ja entäs ne ruuat, ennenkaikkea eväät. Eväskori oli ihan pohjaton, hedelmäkakkua, kinkkuvoileipiä, kanapaistia, tomaatteja, keksejä, inkivääriolutta. Sodanjälkeiselle suomalaislapselle tavoittamattomia herkkuja. Kun aikanaan nuorena opiskelijana olin töissä Lontoossa, saimme retkipäivinä keittiöltä ruokakorin, joka kyllä nosti mieleen Viisikot. Vain inkivääriolut tuotti katkeran pettymyksen.

Luin kaikkiaan 5-6 Viisikkoa, sitten oli niiden aika ohi minun kohdaltani. SOS- ja Salaisuus-sarjat jäivät minulta lukematta kokonaan. Mutta nähdessäni uunituoreen Enid Blytonin elämäkerran, en epäröinyt hetkeäkään tarttuessani kirjaan. Kirja on julkaistu alunperin Englannissa jo liki 30 vuotta sitten. Uusi versio on täydennetty ja päivitetty uuden päiväkirjan löydyttyä. Enidin toinen aviomies ilmeisesti tuhosi päiväkirjat, yksi oli pelastunut ja löytyi yllättävästä paikasta.

Erittäin mielenkiintoinen kirja. Millainen oli kirjailija, joka kirjoitti vuosikymmeniä ja kymmeniä kirjoja joka vuosi. Mistä moinen tuotteliaisuus oikein pulppusi?

Kirja piirtää kuvan hyvin erikoisesta ihmisestä. Hyvin lahjakkaasta, hyvin omapäisestä, hyvin ehdottomasta. Onnellinen lapsuus katkesi kesken, isän jätettyä perheensä. Kaikki muuttui peruuttamattomasti.

Enid kouluttautui pienten lasten opettajaksi. Työ sopikin hänelle loistavasti. Hän oli monilahjainen ja erikoisen kiinnostunut luonnosta. Hän soitti ja lauloi ja piirsi hyvin. Hän oli taitava käsitöissä, ompeli mm. omat silkkiset alusvaattensa vuosikausia. Hän myös kirjoitti mielellään ja alkoi tarjota kirjoituksiaan lehtiin jo koulutyttönä. Hän saikin opettajaksi valmistuttuaan oman palstan, jossa hän viikottain kirjoitti "Omasta ikkunastaan". Pian hän kirjoitti paitsi lehtiin myös pieniä oppikirjoja oppilaille ja opettajille. Hänen luonnontieteen tuntemuksensa oli erinomainen ja hän osasi lähestyä lasta.

Enid jätti pian opetustyön ja siirtyi kokonaan kirjoittamaan. Hän avioitui suuren rakkautensa kanssa, mutta ei suinkaan jäänyt kotirouvaksi vaan jatkoi kirjoittamista. Sisäkkö ja muut palvelijat hoitivat kotityöt. Kauankaivattuina syntyi lopulta kaksi tytärtä. Äiti luovutti heidät nopeasti hoitajien käsiin. Kirjoittaminen oli hänelle tärkeintä elämässä ja hän kirjoitti, hän kirjoitti kymmenien vuosien ajan kymmeniä kirjoja vuosittain. Hän oli tavattoman suosittu. Ihailijapostiin vastaaminen vei aikaa tolkuttomasti.

Talouden kasvaessa vaihdettiin taloa, rahasta ei ollut puutetta. Mieskin meni vaihtoon. Suhteet lähisukulaisiin Enid pani itse poikki ja läheisiä ystäviä oli vähän, välillä ei ketään. Mutta kirjoitustyö vain jatkui. Suureksi surukseen Enid ei koskaan saanut julki mitään aikuisille tarkoitettua. Kaikki yritykset hylättiin. Ikävä vastoinkäyminen oli myös kirjastoboikotti. Kriitikot arvostelivat Blytonin kirjoja niiden köyhästä kielestä ja köykäisestä juonesta ja kirjoja ei enää otettu kirjastoihin. Varmasti asia loukkasi kirjailijaa, mutta toisaalta, kun kirjoja ei ollut kirjastoissa, lapset ostivat ne itselleen. Kauppa kävi.

Blyton osallistui avokätisesti moniin hyväntekeväisyyskeräyksiin ja innosti mukaan pieniä ihailijoitaan. Näihin erilaisiin kerhoihin kuului satojatuhansia lapsia, jotka keräsivät milloin rahaa, milloin mm. tinapaperia säkeittäin sairaaloiden tarpeisiin sota-aikana. Enid itse tuki aivovauriolapsia ja sokeita, sekä pientä yksityistä lastenkotia. Lisäksi hän avusti kodittomien lemmikkieläinten hoitokoteja. Hän oli hyvin eläinrakas ja perheessä oli aina lemmikkejä.

Mikä oli tämän naisen suosion salaisuus? Mistä nousivat loputtomat tarinat? On lukijoiden kannalta sääli, että päiväkirjat, joita hän kirjoitti koko elämänsä ajan joka ainoa aamu, tuhottiin. Haastatteluissa hän itse kertoo kirjojensa synnystä; minä vain odotan ja kaikki piirtyy silmieni eteen kuin elokuvissa. Juoni ja henkilöt ovat kuin valmiina odottamassa. Kirjoitan vain ylös, mitä näen.

Tutkijat arvelevat, että suuren suosion salaisuus oli kirjailijan henkinen kypsymättömyys. Hän säilyi koko ikänsä henkisesti lapsena. Hänestä ei koskaan tullut tasapainoista aikuista, mutta lapsenmielisenä, hän osasi kirjoittaa lapsille. Hän tavoitti lasten sydämet kaikkialla maailmassa.

Kirjan lopussa on yli 50 sivun tiivis luettelo Blytonin julkaisemista kirjoista. Itselleni Viisikko aarresaarella on jäänyt muistojen kultakehyksiin. Siinä oli jotain.