Heti tuloiltana Helsinkiin, pääsin Kansallisteatterin Willensaunan ensi-iltaan katsomaan Otso Kauton kirjoittamaa esitystä "Tyttö tuli".

Se, mitä olin lukenut etukäteen, sai minut hieman epäluuloiselle mielelle ja kun näin näyttämön, kolme paria auton istuimia, ei muuta, olin vielä epäluuloisempi. Mutta esitys vei mukanaan.

Kaksi ja puoli tuntia kolme isää ja kolme tytärtä repii dialogia asioista, joista ei puhuta, ei edes ajatella. He ovat kuvitteellisella matkalla, jostakin johonkin. Kaikki tapahtuu autossa tai pysähdyspaikoilla tien päällä. Keskustelut ovat irrallisia, isät ja tyttäret vaihtuvat keskenään. Matka jatkuu, jossain välillä voimakkaasti kolmantena on mukana poissaoleva äiti.

Minä en yleensä ole kovin kokeellisen ja uusimuotoisen teatterin ystävä, mutta tästä pidin. Imeydyin mukaan heti. Itse en kokenut, että näytelmä olisi ravistellut omaa isäsuhdettani, siitä kaikesta on niin kauan, se on jo kuin toista maailmaa. Mutta entä oma tyttäreni ja hänen isänsä ja kaikki maailman isät ja tyttäret? Esitys todella riipii esille tunteita, muistoja, ajatuksia.

Yöllä unessa olin tietenkin matkalla halki Euroopan jälleen kerran. Miten tuttua oli tuo autossa istuminen, jo se sai liikkeelle tuhat muistoa.