Onneksi ei ollut lauantaina mitään erikoista. Kun aloitin tämän kirjan aamulla, oli miltei pakko lukea se samantien loppuun. Tyttäreni oli aiemmin talvella nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan ja kertoi sen olleen mahdottoman hyvä, mutta toisaalta sietämättömän ahdistava ja surullinen.  Kun harvemmin tulee lähdettyä elokuviin, lainasin kirjan.

Ian McEwanin "Sovitus" on vuodelta 2002. Hyvä, että tuli lainattua vihdoin.

Kirjan ensimmäinen puolisko (275 s.) kuvaa yhtä ainutta päivää, kesän kuuminta päivää, vuonna 1935. Tarina sykkii menneen maailman lumoa. Tapahtumapaikkana on englantilainen kartano. Henkilöinä oma perhe, joukko serkkuja, ystävä opiskelijapiireistä ja tietenkin talon palvelusväki. Eletään vielä tarkasti kahden kerroksen väen rajoissa.

Kertomus soljuu halki pitkän päivän. Tapahtumien keskipisteessä on talon nuorin tytär, vasta 13-vuotias. Illan hämyssä tunnelma tiivistyy ja äkkiä tapahtuu rikos.

Kirjan toisessa osassa hypätään ajassa kymmenkunta vuotta eteenpäin. Toinen maailmansota rihuu Euroopassa ja sodan kauhuissa kahlataan syvällä niin Euroopan mantereelle kuin Lontoossakin. Samaan aikaan rikos hakee epätoivoisesti sovitusta.

Viimeisillä sivuilla hypätään vuoteen 1999. Kaikki on ohi.

Kirja todella vangitsee lukijansa. Toisaalta kaihoisa vuosisadan alun kuvaus, toisaalta trillerimäinen jännitys, luovat kiintoisan kontrastin. Vaikka nyt tunnen tarinan, voisin ehkä katsoa vielä elokuvankin.