1771327.jpg

Onpas aika hypähdellyt. Rakkaita kesävieraita, viihdyttäviä kesäpuuhia. Useimpina iltoina nukahdan oitis, kun ryömin aitan viileiden lakanoiden väliin päivän töistä uupuneena. Jotain sentään olen lukenutkin aina jossain välissä, mutta koneelle asti en ole ehtinyt.

Riitta Nelimarkan "Elisen epämuistelmat" oli vallan riemullista luettavaa. Kuusikymppinen taiteilija "epämuistelee" elämäänsä. Mietin lukiessani monta kertaa, onko niin, että kuvataiteilijoilla on myötäsyntyinen kyky kuvata ja kuvailla myös sanoilla. Sitä samaa asiaa, jota ihmettelin Hannu Väisäsen kirjoja lukiessani. Niin erinomaisen loisteliaasti molemmat kuvaavat sanoilla elämäänsä, kokemuksiaan, työtään.

Nelimarkkaa lukiessa syntyy mielikuva ihmisestä, joka on syntynyt ainakin hopealusikka suussaan ja jota elämä ei ole myöhemminkään pahasti kolhinut. Voi toki olla, että hän haluaa kertoa vain hyvistä ja mukavista asioista ja surut, joita niitäkin sentään pilkahtelee, ohitetaan viisaasti vaieten.

Oli miten oli, nautin kirjasta. Nautin raikkaista kuvista. Nelimarkan taidehan on varsinaista ilotulitusta suurimmalta osaltaan.

Hyvää tekevä lukukokemus.