Tyttäreni suositteli minulle Eve Hietamiehen kirjoja: "Yösyöttö" ja "Tarhapäivä".  Ilmoitin, että se aika on minulta ohi jo 30 vuotta sitten, mutta kun vähän teoksia selailin, kiinnostuin kuitenkin ja lainasin.

En ole muistaakseni lukenut mitään tältä kirjailijalta ennemmin. "Yösyöttö" vei mennessään. Nuori isä joutuu yllättäen vastasyntyneen vauvansa yksinhuoltajaksi. Rankka pesti. Teksti oli niin elävää, että välittömästi putosin ajassa omien lasteni yösyöttövuosiin. Tunsin suorastaan myötätuntoa päähenkilöä kohtaan.

Arvelin, että "Tarhapäivä" ei voisi tuoda mitään uutta aiheeseen, mutta erehdyinpä taas kerran. Päähenkilön oma poika on kasvanut jo leikki-ikäiseksi tarhalapseksi, mutta sitten tuleekin perheeseen yllättäen yksin jäänyt tyttölapsi ja taas mennään. Kyllä ainakin tässä kirjassa tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia, ei voi mitään.

Hersyttävän hauskoja kirjoja ja kun pikku Paavo muistuttaa niin kovin omaa tyttärenpoikaani, oli lukunautinto taattu.

PS  Poikkesin ikäisessäni tuttavaperheessä. Heilläkin jo monta lastenlasta. Yösyöttö ja Tarhapäivä olivat yöpöydillä. Aviomieskin luki innolla.