Kun työmatkalla kuuntelin autoradiosta kirjallisuuskeskustelua aiheena Pia Ingströmin "Äitiä ikävä", en ajatellut lukea. Ohjelman viesti "Hyvää äitiä on helppo ikävöidä" ei tuntunut sopivan minulle. Kuitenkin, kun kirja hyllyssä tökötti, sen nappasin.

Eipä kirjassa paljon äidistä suoraan kerrota. Ensimmäiset kolme neljäsosaa on otsikoitu "Minä itse" ja viimeinenkin "Äiti"-neljännes keskittyy äidin läheisiin, vanhemmat, appivanhemmat, aviomies ja veljet pääsevät esille.

Ingström kirjoittaa äidistään ennenkaikkea itsensä kautta.

"Halusi tai ei, kaikesta mitä on tehnyt irtautuakseen äidistä ja luodakseen oman maailmansa - kirjallisuudenopinnoista, ryhmäterapiasta, työskentelystä maailmalla, Istanbulinmatkoista - muodostuu vain kuvio hänen ympärilleen, Ja juuri näin pitää ollakin, vaikka kaikkia näitä asioita tehdesään ei missään tapauksessa sitä tavoitellut."
 

Niinpä Ingström kirjoittaa omasta kapinastaan ja kasvamisestaan. Vaikka olen vähän vanhempi, ajan aatevirtaukset olivat ylettömän tuttuja. Luvussa "psykoterapeuttista Tuppewarea" kuvaillaan herkullisesti sensitivity treiningiä, ryhmäterapiaa ja uudelleen syntymistä. Tukholmalaisessa vanhainkodissa olin minäkin tienaamassa rahoja matkusteluun maailmalla. Melkein kuin lukisi omia muistojaan.

Kaikenkaikkiaan kirja oli vallan nautinnollista luettavaa. Loistava äitienpäiväkija ainakin suurille ikäluokille.