Ystäväni toivoi minun lukevan Michel del Castillon kirjan "Tanguy, aikamme lapsi". Luulen lukeneeni kirjan joskus hyvin nuorena, mutta nyt se vasta oikein puraisi.

Kirja kertoo kirjailijan oman lapsuuden tarinaa Espanjan sisällissodan kauhuista Saksan keskitysleireille. Millaista on olla yksin, vanhempiensa hylkäämänä lapsena taistelemassa toivotonta nälkää, kylmyyttä, kauhua ja kuolemaa vastaan.

Kirja on kauhistuttava ja miltei uskomaton selviytymistarina. Totuus voi olla tarua ihmeellisempää. Ennen muuta jää miettimään, miten ihminen voi henkisesti selvitä tuollaisista vaiheista. Mitä hänelle tapahtuu, että hän kestää ja jaksaa elää kaiken jälkeen.

Olen lukenut kuluneen vuoden aikana kaksi melko vastaavaa kirjaa." Avain" ja "Poika raidallisessa pyjamassa" . Ne kertovat samoista asioista lapsen silmin kuvattuna. Pidin jo silloin molempia kirjoja aika keppoisina ja tämän teoksen rinnalla ne kalpenevat entisestään.

Ystäväni kertoi lukevansa kirjaa yhä uudestaan ja uudestaan muutaman vuoden välein. Jäin todella miettimään, miksi?

Hieno, hyvin puhutteleva kirja.