1841945.jpg

Ihan merkillinen kirja monella tapaa. Kaikkein omituisinta oli, että jaksoin oikein halulla ja paneutuen lukea 666 sivua jokseenkin kuivaa ja tylsähköäkin tarinaa.

Juhani Syrjä on kirjoittanut isästään Juhosta kirjan, tai oikeammin neljä kirjaa, jotka nyt on julkaistu koottuna samoihin kansiin.

Tarina alkaa kansalaissodasta, johon 18 vuotta juuri täyttävä Juho joutuu vastoin varsinaista omaa haluaan. Selviää kuitenkin taistelujen ja vankileirin kauhuista ja jatkaa vaatimatonta torpan pojan elämäänsä.

Juho yrittää epätoivoisella työnteolla ja loputtomalla uurastuksella päästä pois toivottomasta köyhyydestä kiinni oman pellon syrjään. Hän säästää ja säästää, avioituu ja hankkii oman tilan, jonka lamavuodet vievät alta. Ei masennu. Ryhtyy ostamaan teuraselikoita. Teurastaa ja myy lihat. Ahtaassti asutaan. Lapsia syntyy, kaikkiaan seitsämän, joista vain yksi tyttö.

Lasten elämää seuraillaan tarkasti. Kyllähän tuohon sivumäärään jo mahtuu. Yllättävää kirjassa onkin lasten elämänmeno. Kukaan ei kuole, ei pahemmin sairastelekaan. Oppikoulun käy lopulta vain joukon nuorin, häpeällinen iltatähti. Olivathan vanhemmat jo viisissäkymmenissä pojan ilmestyessä vielä maailmaan. Hän kouluttautuu yliopistossa, mutta muutkin saavat käsittämättömän hyvältä kuulostavia virkoja kirjakustantamoissa pelkältä kansakoulupohjalta. Perheeseen liittyy miniäksi kirjailija Kirsi Kunnas ja niin Juhon pojanpojista kasvaa merkittäviä muusikoita. Tokihan tunnistatte Eppu Normaalin Syrjät.

Juho vanhenee, sairastelee ja lopulta, 84-vuotiaana, kuolee, ja haluaakin jo kuolla, lääkäripoikansa käsiin.

Kirjassa ei tapahdu mitään kovin dramaattista tai, jos tapahtuukin, se kuvataan niin karun eleettömästi, että  lukija tuskin huomaa mitään kummempaa tapahtuneen.

Kirjan parasta antia on arjen loputtoman tarkka kuvaus. Tuntuu kuin jokainen vuosi, miltei jokainen päivä tai ainakin viikko, pitkässä elämässä olisi kirjattu ylös. Maalaiselämän vuodenkierto, lukuisat muutot, vaatteiden ja taloustavaroiden hankinnat, lasten syntymät, joulut ja juhannukset.

Jokakeväiset lannanajot pelloille on muistettu kuvata aivan erityisesti. Milloin oli oman karjan tai kanalan lantaa. Sen puutteessa tyhjenneltiin kyläkunnan käymälöiden alusia. Onkohan jokin sanonta peräti olemassa, jossa sontaa kutsutaan maamiehen kullaksi. Rakkaus maahan taitaa olla Juhon suurin rakkaus.

Järjettömän rankan arkisen uurastuksen ohella, Juho jaksaa seurata Suomen ja koko maailmankin tapahtumia. Luetaan lehtiä ja myöhemmin Kiven "Seitsemän veljeksen" lisäksi jo muitakin kirjoja ilmestyy hyllyyn. Ihmeeksi myös omat pojat alkavat kirjoittaa ja julkaista. Aluksi kuunnellaan maailman melskeitä poikien kokoamalla kidekoneella, sitten hankitaan jo patteriradio ja lopuksi on talossa jo parikin vätitelevisiota.

Käydään läpi sota-ajat. Tosin talvi- ja jatkosota jäävät Juholta "väliin" kotirintaman huoltohommissa ja ikäkin jo painaa. Presidentit vaihtuvat, seteleitä leikataan. Juho seuraa Tsekkoslovakian miehitystä, Kennedyn murha järkyttää samoin. Koko maailma on avoinna kiinnostuneelle mielelle.

Urheilukilpailujen jännitys tuo mukavaa vaihtelua arkeen. Kaikki olympialaiset käydään läpi. Toki suomalaisten menestys ilahduttaa itsekin paljon hiihtänyttä ja työn ohessa voimaillutta miestä.

Kirja on kaikkineen mainio läpileikkaus Suomen 1900-luvun historiaan. Yhden miehen ja yhden perheen silmin käydään läpi valtava muutos autonomian ajasta itsenäisyyteen, maanviljelyksen ajasta teollistuneeseen ja kaupungistuneeseen yhteiskuntaan. Kiveään tankkaavan isän pojista tulee kirjailijoita. Mandoliinia soitelleen äidin pojanpojista tunnettuja muusikoita.

Kirja on mahtava kunnianosoitus meitä edeltäneitten sukupolvien työlle ja elämänuskolle.

Kun oma isäni oli vain muutaman vuoden Juhoa nuorempi, eli tosin vielä vanhemmaksi, tuntui kertomus ajallisesti osittain myös oman isäni ja sukuni tarinalta. Vaikka isäni ei ollut vielä mukana kansalaissodassa, eikä varsinkaan punaisten puolella, niin moni asia tuntuu kovin tutulta. Pelkältä kiertokoulupohjalta ponistaminen tyhjin käsin elämässä eteenpäin oli isäni osa. Maata haaveili isänikin. Koskaan ei kahta hehtaaria enempää saanut, mutta kanalaa pidettiin meilläkin leivän jatkeeksi. Ja ennenkaikkea se loputon työnteko ja raadanta.