Minulla on ollut joku outo epäluulo Rosa Liksomin kirjoihin. En ole lukenut aiemmin ainuttakaan. Nyt sitten Finlandia-palkinto houkutti.

Hyvä, että luin. Tekstihän on oikeasti hienoa. Nuori suomalaistyttö ja keski-ikäinen venäläismies samassa hytissä koko pitkän matkan halki Venäjän Mongoliaan saakka. Eletään 1980-luvun alkua. Tilanne toisensa perään hahmottuu silmien eteen hyvin kongreettisesti. Kuvaus on tarkkaa ja herkullista.

Teksti elää junan jyskeessä. Maisemat vaihtuvat miltei lukijan silmissä.

Matkatoverin sanailussa aukeaa ikkuna Venäjän menneisyyteen.

Olen itse tehnyt paljon vaatimattomamman junamatkan edestakaisin Moskovaan muutamaa vuotta Liksomia aiemmin. Miten samanlaista kaikki oli. Muistot heräsivät eloon aivan villeinä.

Kirja ansaitsi palkintonsa, vaikka pidin hyvin paljon muistakin ehdokkaista.