1231418972_DSCN0918.jpg
En yleensä lue runoutta, mutta nyt tärppäsi. Tuula Korolaisen ja Riitta Tuluston toimittama "Pää Tallella, Runoja ikääntyville" vei sydämeni kertaheitolla. Kirjassa on Virpi Talvitien hauskan oivaltava kuvitus.

Kirjan nimi kertoo missä mennään. Jalat voivat jo pettää, mutta pää ja sydän vielä ihmistä itseään.

Kirjaan on koottu ihanan kirjava kokoelma runoutta eri aikakausilta. Vanhin on P. Mustapään runo rakastamastani läkkiseppä Lindbladista taivaan porteilla. Runo on 1940-luvulta. Veljensä Jaakko Haavion runoja löytyy 1950- ja 60-luvuilta. Nekin iskevät suoraan sydämeen. !950-luvulta on myös Elvi Sinervon mainio klassikko mummo.

Suurin osa on toki uudempaa 1970-luvulta aivan 2000-luvulle. On Eeva Kilpeä ja Eeva Heilalaa, mutta myös tuntemattomampia ja mainiosti oivaltaen on mukaan napsittu myös Veikko Lavia, Junnu Vainiota ja Juice Leskistä. Myös Bo Karpelanilta oli todella hienoja tekstinpätkiä, vaikka taisivat kyllä mennä proosan puolelle.

Itse koin kaikkein läheisimpinä tällä hetkellä isovanhemmuudesta kertovat runot. Haluan lainata tähän yhden, joka oikein itketti. Runo on veikko Piiparin: "AIKA OPETTAA"

"Silloin ensi kerralla se oli velvollisuus,oman lapsen käsi. En tajunnut sen pyhyyttä. Nyt se on kunnia, ihana hetki. Sinä luotat minuun, lapseni lapsi. Pistät kätesi minun käteeni, ja me olemme Me."

Tämän kirjan haluaisin omistaa.