En muista milloin näin "Viulunsoittajan katolla"  ensimmäisen kerran. En muista miten monta kertaa olen nähnyt sen. Pidin siitä heti ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän se miellyttää.

Porin teatterissa on pääroolissa Tevjenä Vesa Haltsonen, tuore Thalia-kisan voittaja. Eipä voitto mennyt väärälle ihmiselle. Muukin miehitys osuu kohdalleen.

Tyttäreni häissä morsion ystävä, musiikin opiskelija, lauloi "Nousee päivä, laskee päivä...".  Häissä en itkenyt, vaikka laulajankin ääni petti liikutuksesta, mutta nyt itkin. Hääkohtaus sai minut liikuttumaan perinpohjin. Loppupuolella itkin juutalaisten kovaa kohtaloa, itkin isänsä hylkäämän tyttären ja isän surua. Itkin kaikki nenäliinani märiksi.

Erityisen kaunis kohtaus oli sapattiateria. Sapattikynttilät syttyivät pimeyden keskelle perhe perheeltä. Viinipullo ja sapattileipä odottivat, kun ikiaikaisia rukouksia luettiin.

Traditiot ovat hieno asia, vaikka toisaalta saattavat muodostuakin kahleiksi.