Kun on vast'ikään lukenut Paul Austerin "Sattumuksia Brooklynissa", oli varsin mielenkiintoista tarttua hänen puolisonsa Siri Hustvedtin teokseen "Kaikki mitä rakastin".

Kylläpä on kaksi joka tavalla hyvin erilaista kirjaa. Ennenkaikkea kirjan nostama tunneilmapiiri. Austerista jää keveä ja iloisen odottava tunne, kun taas Hustvedtin luettuaan jää hiljaisen synkkiin ja surullisiin tunnelmiin.

Kirjan ensimmäinen kolmannes etenee seesteisen tasaisesti. Taide, kirjallisuus ja kaikkinainen kulttuuri leimaavat ilmapiiriä, jossa nuoret ystäväpariskunnat elävät. Toinen osa tuo mukaan traagisen surun elementin ja kolmannessa osassa kirja muuttuu miltei trilleriksi yhä uusine kauhuineen.

Kirja luotaa monella tavoin syvältä ihmisen elämää, erikoisesti joutuu miettimään, miksi joku kasvaa kieroon. Milloin se alkaa? Voiko sen estää? Onko pahuus mielen sairautta? Miten ihminen ylipäänsä jaksaa elää?

Ei mitään kevyttä luettavaa.