Taas täysikuu valvotti, niin että luin keskellä yötä aikani kuluksi kirjan, Helena Zweigbergkin "Kuka jäljelle jää". Hänen dekkareissaan seikkailee päähenkilönä vankilan naispappi, siis aika erikoinen valinta. Olen lukenut edelliset kolme ja olen tykästynyt. Kirja on viime vuodelta.

Tässä rikosromaanissa ei ratkota rikosta, vaan ryhmä vankikankureita nappaa puolivahingossa pastorin ihmiskilvekseen pakomatkalle. Ruotsin koleassa loskalumessa ja pakkasissa matkataan kaaosmaisissa tunnelmissa etapista toiseen. Varastettuja autoja vaihdetaan, yövytään tyhjissä huviloissa ja milloin missäkin. Tunnelma tiivistyy, roistot riitautuvat ja alkavat tappaa toisiaan. Siitä teoksen nimi.

Kirjan toisena pääjuonena kulkee Ingrid-pastorin oman elämän tilitys ja selvittely. Ahdistava tilanne syyttömänä uhrina saa hänet palaamaan muistoissaan parin kymmenen vuoden takaiseen aikaan, nuoruuden ensimmäiseen seurustelusuhteeseen. Miksi hän on aikanaan suostunut narsistisen nuorukaisen hiljaiseksi uhriksi. Pitäisikö hänen nytkin alistumisen sijasta pyrkiä ponnekkaammin pakoon.

Minulle tämä kakkosjuoni antoi paljonkin ajattelemisen aihetta, paljon enemmän kuin koko muu kirja. Heti alkusivuilla Ingrid miettii: "Näin jälkeenpäin ajatellen minun olisi pitänyt ymmärtää jo silloin... Kuinka paljon ihminen tietää ja silti päättää jättää huomiotta? Hyvin paljon luulisin."

Viimeisillä sivuilla uhri viimein saa voimia nousta alistajiaan vastaan. Hän on ajatuksissaan päässyt sopuun vanhojen kaunojensa kanssa ja se antaa hänelle voimia ryhdistäytyä tässäkin tilanteessa, lakata olemasta uhri.

On ihan pakko lainata taas: "Jos joku on kohdellut sinua kaltoin, hän ei anna sinulle koskaan anteeksi." Alistettu voi antaa anteeksi, jos tahtoo, alistaja ei siihen kykene. - Näin minäkin uskon. Luulen, että pahantekijä oikeuttaa toisen syyllistämisellä omat tekonsa.

"Tieto siitä, mitä sinä teit minulle, seuraa sinua kirouksen lailla. Se väijyy varjoissa ikuisesti. Sinä kohtelit toista ihmistä huonosti. Minä pääsen ehkä yli siitä, mitä sinä teit, mutta sinä et. Niinä hetkinä, jolloin luulet unohtaneesi minut, olet ihminen vailla pohjaa, vailla perustaa. Mutta jos etsit syvemmältä, minä ja tieto siitä, mitä teit minulle, väijymme siellä."