Yritin lukea Kristina Carlsonin "Herran Darwinin puutarhuria", mutta puolivälissä kirjaa luovutin, kun tuntui etten ymmärtänyt yhtään mitään. Hain kirjastosta vanhemman 1999 Finlandia-palkitun "Maan ääreen" ja huomasin lukeneeni kirjan jo ennemminkin ja ymmärtäväni ainakin mielestäni oikein hyvin lukemaani.

"Maan ääriin" kertoo pienen tarinan 1800-luvun loppupuolelta. Suomalaisiakin virkailijoita lähetettiin Siperiaan töihin. Usein kyseessä oli jonkinlainen puoliksi vapaaehtoinen karkoitus. Kirjan päähenkilö on nuori ylioppilas Lennart Falk, joka muutaman levottoman yliopistovuoden jälkeen lähtee/lähetetään Siperiaan uuteen elämään. Toisin käy. Siperian äärirajalta Nadhodkasta tulee hänen tiensä pää. Miksi näin käy, jää lukijan mietittäväksi.

Kirja on mielenkiintoinen pala Suomen historiaa. Monin paikoin nousivat mieleen Uno Cygnaeuksen seikkailut Alaskassa. En olisi kuitenkaan ihan Finlandiapalkituksi kirjaa arvannut.

Kun tartuin toistamiseen "Herra Darwinin puutarhuriin", ymmärsinkin lukemaani jo ihan helposti. Henkilöitä pienessä kylässä on tosin paljon ja toisellakaan lukemisella minulle ei ihan auennut, miksi kirjailija käyttää pisteitä ja isoja kirjaimia niin vailla sääntöjä. Välillä voi olla vaikka kokonainen sivu vailla pisteitä, pilkkuja ja isoja kirjaimiakin kyllä on sekaan siroteltu. Ehkä sillä oli jokin salattu sanoma. Minua se haittasi. Tunsin itseni tyhmäksi, kun en ymmärtänyt.

Eletään Darwinin elämän viimeisiä vuosia Kentiläisessä pikkukylässä 1870-luvun lopulla. Kirjan keskushenkilö on siis puutarhuri, jota kyläläiset eivät oikein hyväksy. Puutarhurin pitäisi pysyä lestissään. Kovinpa herra onkin häntä koetellut.

Kirja kertoo aivan loistavasti, miten pienessä yhteisössä epäluulot, kateus ja juorut sikiävät ja lisääntyvät. Jos joku kuvittelee, että maailma on siitä muuttunut, voin vakuuttaa ettei ole. Ehkä vähän vähemmän etsitään apua taivaasta, ei muuta.

"Ei huhu yhtä miestä kaipaa, ei sitä jota se koskee, kun huhu kulkee miestä ei tarvita ollenkaan sillä muiden puheet puhuvat hänen puolestaan, ja kun huhu on monin tavoin tuettu ja tilkitty siihen voi nojata koko painollaan."
 

 Minä pidin tästä kirjasta vielä enemmän kuin edellisestä.

PS Eilinen Valtion kirjallisuuspalkinto meni varmasti oikealle henkilölle !