Kolmas tiiliskivi lomalla oli Joyce Carol Oatesin liki 700-sivuinen "Haudankaivajan tytär". Kirja kertoo yhden tuhosta pelastuneen juutalaisperheen tarinan. Päähenkilöksi kohoaa perheen tytär, joka sisulla ja onnella lopulta todella selviää ihmisarvoiseen elämään.

Kirja herättää monenlaisia kysymyksiä ja ajatuksia. Pitkin matkaa joutuu miettimään, mikä oli pelastautumisen hinta. Oliko se miltei liian korkea?

Omalla kohdallani kirja herätti yllättäen niin voimakkaita ja eläviä muistikuvia, että kirjan lukeminen tuntui aika ajoin melkein turhan raskaalta.  Kirjan henkilöt käyttivät täsmälleen samoja sanontoja ja lausekäänteitä, joita olin kuullut aivan liiaksi omassa elämässäni.

Uskon että teos ei jätä yhtään lukijaansa kylmäksi.