Ketun "Kätilön" jälkeen kaipasin jotain perinteistä, puhdashenkistä luettavaa ja tartuin yhteen nuorisokirjailijasuosikkiini Maria Gripeen. Luin läpi hänen "Varjo"-sarjansa. "Salaisuus varjossa" (1982),  "...ja metsän valkeat varjot" (1984), "Varjojen lapset" (1986) ja "Varjojen kätkö" (1988).

Olen lukenut ne joskus tuoreina, siis noin 25-30 vuotta sitten. Ihan nuori en ollut silloinkaan ja siksi hämmästyinkin, miten tarina oli vuosien myötä kadottanut viehätystään. Muistiini on jäänyt, että aikanaan koin ne hyvin kiehtovina. Se tunne ei palannut enää.

Gripen kirjoissa on aavistus mystiikkaa. Siihen aikaan ei fantasia-kirjallisuus vielä kukkinut kuten nykyisin, joten Gripe oli jonkinlainen edelläkulkija. Luulen, että se viehätti minua eniten aikanaan.

Varjo-sarjassa seurataan kahden 14-16-vuotiaan tytön kehitystä nuoriksi naisiksi noin 100 vuotta sitten. Toisen suku on salaisuuksia täynnä. Seikkaillaan vanhan linnan sokkeloissa, joissa kuolleetkin näyttävät heräävän eloon.

Tällä lukukerralla kiinnitin ehkä eniten huomiota siihen, miten kauniisti kirjailija kuvaa vanhuksia ja heidän elämänviisauttaan

En usko, että enää itse palaan näihin kirjoihin, mutta edelleenkin muistelen kaiholla muutamia pienempiä Gripen kirjoja. Ehkä luen vielä uudestaan: "Pörriäinen lentää pimeässä", "Lasinpuhaltajan lapset" tai "Vieras aikojan takaa"